torstai 1. maaliskuuta 2012

Ostoshommia ja kurinpalautustoimenpiteitä

Tällä viikolla on ollut tosi lämmintä ja ihanata ja heittelen taas suolaa silmille kaikille sinne kotipuoleen että hohoho vaan koska mie käytin eilen ensimmäisen kerran niitä miun uusia kevätkenkiä! Enää ei tarvii villasukkia! Ja pihanurmesta puskee krookuksia ja lämmintä on ollut viime päivinä +14 ja sitä luokkaa. 

Tiistaina käytiin tyttöjen kanssa shoppailemassa (taas). Mie olin liikkeellä päättäväisenä että nyt  on löydyttävä uudet farkut, kun entiset näyttää uhkaavasti siltä että ne hajoaa käsiin - eli jalkoihin - hetkenä minä hyvänsä. Puoli päivää meillä mennä hujahti mutta farkut löytyi, tai kahdetkin jos tarkkoja ollaan. Välillä kävi kyllä mielessä se Viivi ja Wagner -sarjakuva jossa Wagner kysyy kauppiaalta, eikö löytyisi lyhyempilahkeisia housuja. Tähän myyjä tokaisee "se ois sitten shortsit". Meinasi siis olla vähän epätoivoista toisinaan. 

Koska ostoksilla pyöriminen on tunnetusti rankkaa touhua niin käytiin Mamma's Pizzeriassa tankkaamassa. Oli kiva paikka ja tosi hyvää pitsaa! Ruokaa odotellessa pällistelin akvaariokaloja ihan liekeissä. On ne jänniä.


Mamma's Pizzeria

Pizza Italiana. Nom! 

Ja kuten kuvasta näkyy, pitsat oli sen verran suuria että pistettiin ihan suosiolla Monican kanssa puoliksi ja silti molemmat oltiin ihan ähkyssä. Veikkaan että tuolla käydään ehkä toistekin. 

Ostosreissun tuloksia. Kaikki oli halvennuksessa, hyvä minä! 

Eilen puolestaan käytiin Political Fictions -kurssilla läpi viimeinen puolikas All the King's Menistä ja seuraavaks kuulemma päästään siirtymään kevyempiin aiheisiin, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tulossa on ainakin Angels in America jota käsitellään sekä kirjana että HBO:n sarjan muodossa. Jee. 

Eilen käytiin myös palaveri valtion tilasta kämppisten kanssa, koska aamulla oli keittiö sellaisessa kaaoksessa ettei mitään järkeä. Viimeinen pisara - ihan kirjaimellisestikin - oli se kun sain tiskialtaasta likaiset vedet päälleni kun tiskivuori kaatui kun yritin omaa kulhoani pestä. Sitten sitä vettä oli litroittain myös lattialla eikä luonnollisestikaan ketään asiasta vastuullista paikalla kuuntelemassa miun ripitystä. Kun tyttöjä alkoi tulla kotiin niin sovittiin että illalla neuvotellaan, koska muilla oli myös alkanut verenpaine kohota siihen malliin että ei hyvä. Neuvonpito meni miun nähdäkseni ihan hyvin ja ainakin se on saanut lyhyellä aikavälillä tuloksiakin aikaan: keittiö oli tänä aamuna yhtä siisti kuin miksi se illalla jätettiin, vessan roskikset oli tyhjentyneet ja keskellä lattiaa vessan oven edessä kaksi viikkoa lojunut sateenvarjo oli korjautunut pois. Saa nähdä minkä aikaa tätä riemua kestää, mutta mie uhkasin kyllä että nalkutustilaisuuksia pidetään uudelleen jos hommat meinaa repsahtaa. 

Keskiviikon päätteeksi käytiin vielä tutustumassa Art Bar -nimiseen paikkaan, jonne ESN oli järjestänyt opiskelijaystävälliseen hintaan drinkkien maistelua. Tätä se on tämä vaihtarien elämä, villisti vaan pailataan oli arki tai pyhä. No ei, parit drinkit sivistyneesti keskustellen siellä siemailtiin ja yhdentoista aikoja oltiin jo lähdössä kotiin kun tänään oli tyypeillä luentoja. 




Tänään sain kivaa postia: Lippu The Drumsin keikalle joka on ensi keskiviikkona Kööpenhaminassa ja postikortti Larelta. Kortteja on alkanut aika kivasti tulla mutta niitä saapi lähetellä LISÄÄ! 

Tänään kun mulla oli taas luennoton päivä niin käytiin Monican kanssa jokivarressa kävelemässä ja kaupungilla pyöriskelemässä. Joella oli joutsenia jotka ei kyllä olleet yhtään ihmisarkoja, tulivat ihan rantaan sorsien perässä ja näyttivät siltä että olisivat varmaan kiivenneet kuiville jos oltais yhtään näytetty siltä että meillä ois ruokaa tarjolla. En varmaan ikinä oo ollut noin lähellä joutsenta, en edes eläintarhassa. 

Jouhtenet. 

Mie ja Munkemose.

Kaupungilla pyöriskelyn tuloksena kotiin lähti kirpparilta ihan sairaan hiano laukku! Ja maksoi vaan 7kr. Siihen mahtuu iso mappi ja läppäri, hohohoo. Just kahtelin aamulla netistä olkalaukkuja jotka ois olleet ehkä inasen hintavampia mutta tää löytyi just sopivaan aikaan.  

Eka kirppisostos täältä. 

Tämmöstä täällä, huomenna mennään Monican buddyn luokse syömään ja illalla KIRKKOON. Miettikääpä sitä. Mutta siis siellä on joku konsertti jota mennään kuuntelemaan, en ees tiedä sen tarkemmin kuin että se on se Odensen suurin ja hienoin kirkko ja siellä on musiikkia. Kelpaa mulle. 

5 kommenttia:

  1. Joujou mitä on noi värikkäät putelit tossa sängyllä, onko ne kynsilakkaa omg?:D Vähänkös hienoa hienoa, värejä ja silleen. Muoti ja nääs.

    Ja jee saatiin sustakin kuva tänne et joo-o, on se siellä eikä missään lentoaseman varastotiloissa piilossa bloggailemassa.:D Ja iso plussa vielä lämpeneville säille.^^ Täällä tuli tasa räntää/vettä tänään et ei kiva.

    VastaaPoista
  2. Joo ne on kynsilakkoja, mut kaikki vähän semmosia harmaaseen vivahtavia ettei nyt ainakaan ihan liian radikaaliks mee elämä heti ensialkuun. :D

    No mie aattelin että pitää se varmaan omaa naamaansakin edes välillä näyttää että kyl mie täällä oon ja ihan hengissä ja terveenä ja silleen. En oo riutunu olemattomiin enkä lihonu ihan muodottomaksi. Ainakaan vielä. :D

    VastaaPoista
  3. Hyi hyi mitä sontiaisia nuo siun kämppikset! Hyvä että olet pitänyt kurinpalautuksen! :D

    Laura R.

    VastaaPoista
  4. Ihan tanskiksen näköiseksi se siellä muuttuu :P Ja hyvää rallia vaan asuntolaelämään ;)

    t. Anne

    VastaaPoista
  5. Onkohan se nyt sitten hyvä vai huono asia että muuttuu tanskiksen näköseks. :D Mutta voin sanoa että ei hyvää päivää noiden tyyppien kanssa, saa nähdä miten tässä seuraavat neljä kuukautta pärjätään. X_x

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.