perjantai 16. maaliskuuta 2012

Viherrys.

Tänään huomasin meidän takapihalla riemastuttavan ilmiön: VIHERRYSTÄ! Pensaissa! Kesä! ...No okei siihen on ehkä vielä tovi jos toinenkin ennen kuin kesästä voidaan puhua mutta kuitenni.

Jotain kukkaa puskee laattojen välistä.

Pensaassa on silmuja! 

Vaikka eilen olis ollu vapaapäivä niin raahauduin silti ihan vapaaehtoisesti yliopistolle. American Studies -ohjelma oli hankkinut meille prof. Andrew Rudalevigen puhumaan jenkkipolitiikasta otsikolla "Snarly Sort of Politics: Obama presidency and the 2011 election". Melko mielenkiintoista oli juu, en tosin ole ihan varma ymmärsinkö puoliakaan. Ainakin ihmisten kysymykset oli taas sitä lajia korkealentoisia että luovutin jossain vaiheessa ihan suosiolla. Keskittymishäiriö. 

Eilen postitin vuokraisännälle miun vuokrasopimuksen irtisanomisen. Tuntui kummalta. Täällähän vuokrasopimus pitää irtisanoa jo kolme kuukautta etukäteen (tai en mie tiiä onko se yleisesti tanskalainen käytäntö vai vaan meiän yliopiston kautta hankituissa kämpissä), ja sitten siinä on vielä kaikenlaisia kommervenkkejä että no sit siun pitää kuitenkin muuttaa pois siitä asumuksestasi kaksi viikkoa ennen vuokrasopimuksen loppumista ja takuuvuokran saa takas joskus kahden viikon - kuukauden päästä ja siitä joka kerta veloitetaan ns. 'seinienmaalauskorvaus' tai jotain semmosta, eli sitä takuuvuokraa ei koskaan saa kokonaan takas. Ikään kuin ne mitään seiniä täällä maalais jokaisen vuokralaisen jälkeen. Jukra mitä rahastusta. 

(Mutta että niin, porukoille tiedoksi että mie oon nyt sit ilmoittanut poistuvani tästä asunnosta 31.6. että sitä mukaa miut sopii tulla täältä korjaamaan talteen. :D) 

Tänään ilmoittauduin huhtikuussa järjestettävälle Legoland-retkelle, jei. Luennon jälkeen pakkailin kamppeita viikonlopun linnaretkeä varten ja totesin taas että pakkaaminen on ihan syvältä. Olipa pitkä tai lyhyt reissu tiedossa niin aina se on yhtä ärsyttävää hommaa. Yhtään ei ilahduttanut tieto siitä, että sitä saa varautua vesisateeseen ainakin sunnuntaina. Huomisaamuna on siis lähtö klo 7.00 ja paluu sunnuntai-iltana joskus 19.00 aikoihin. Saa nähdä mitä kaikkea siihen väliin mahtuu. Ainakin niitä linnoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.