tiistai 6. maaliskuuta 2012

Viikonloppuhommia

No se viime perjantain kirkkokonsertti ei sit mennykkään ihan suunnitelmien mukaan, mutta eipä tuo ollut niin vaarallista. Kun mentiin paikan päälle niin siellä ilmoitettiin että konsertti on peruttu sairastapauksen vuoksi. No niinpä tietysti. Katseltiin sit kuitenkin kirkon sisukset läpi, kun sinne asti oltiin kerta päästy. Hienohan se oli, ja jälkeenpäin vasta älysin selvittää että kyseessä on siis tosiaan Pyhän Knuutin tuomiokirkko. Nyt tiedän. 

Ennen kirkkoilua syötiin Monican buddyn luona illallista ja sit kirkon katsastelun jälkeen käytiin vielä Cuckoo's Nestissä kahveilla. Siinä oli meidän villi perjantai-ilta. 

Lauantaina siivottiin. Mie tekemisen puutteen nimissä tamppasin jopa sohvatyynyt. Ei oo järkeä tässä touhussa kyllä mutta olipahan jotain puuhaa. Sen verran liikahdin ihmisten ilmoille että kävin ostamassa Ikeasta ruukkunarsisseja á 8kr, mut loppupäivä menikin sit kämpillä köllötellessä. Katoin maanantain luentoa varten Invasion of the Body Snatchers vuodelta 1956, nukuin päikkärit, tein lihamureketta pienen armeijan tarpeiks ja pyörittelin ehkä myös vähäsen peukaloita. 



Sunnuntaina lähettiin Monican kanssa käymään kierrätysmarkkinoilla, tai mikä kirpparihäppeninki se nyt sitten olikaan. Matkaa tuli vähä paljonlaisesti äkkinäiselle (~16km eestaas) mutta aateltiin että samapa tuo, joudetaanhan tuota polkemaan kun ei kiire oo mihinkään. Siellä oli paljon vanhoja tätejä ja setiä myymässä vanhoja purkkeja ja kippoja ja posliinikissoja, vaatteita oli tosi vähän. Suomen kirppiksillähän se menee yleensä toisin päin; niitä kippokauppiaita on vaan muutama pöytä ja suurin osa myytävästä tavarasta on vaatteita. Monica löysi french pressin eli mikähän se nyt sit suomeksi mahtaakaan olla, semmosen kahvinkeitinhärpäkkeen kuitenni. Oli onnensa kukkuloilla että jee nyt saapi kunnon kahvia. Ite löysin leffan ja yhden topin mut en mitään sen ihmeellisempää. 

Sunnuntai-iltana käytiin vielä leffassa katsomassa The Iron Lady Monican buddyn kanssa. Oli hyvä, mut oli kyllä aika surullinenkin. Ei muuten ollu ruuhkaa, meitä tais olla seitsemän henkeä sitä leffaa katsomassa. 

Eilen kävin luennolla ja ruokakaupassa ja sit lueskelin kurssijuttuja loppupäivän ja tänään ois taas vapaapäivä mutta saa nähdä saako sitä itseään liikkeelle ollenkaan. Huomenna on Kööpenhamina ja The Drums, vois säästää energiaa sitä varten. Veikkaan että tulee melko pitkä päivä. Mutta että näin jännittävästi täällä on taas elelty. Tuon Köpiksen reissun jälkeen saattaa ehkä olla taas enempi kerrottavaa. 

3 kommenttia:

  1. Näitä siun kuulumisia ja päivityksiä on niin kiva lukea, vaikka mitään ihmeitä ei siellä olisi tapahtunutkaan. :)

    Laura R.

    VastaaPoista
  2. No se on kiva että kelpaa. Ja onhan se ihan hyvä välillä aina ilmottaa että hengissä ollaan juu. :D

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kirpparijuttuja! :)

    Tintti

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.