lauantai 11. helmikuuta 2012

Yhteydet futaa taas

Melkein neljä päivää kärvisteltiin mut nyt on taas netti meidänkin majassa! Huraa ja pienet sille. Kyllä nimittäin porukka kiipeili jo siihen malliin seinille että huhhuh. Sijaistoiminnot on olleet mitä moninaisimpia, täällä on porukka epätoivoissaan laittanut ruokaa, urheillut, lukenut luentomateriaaleja (no huhhuh!), shoppaillut ja syönyt. Syöminen on oikeasti ratkaisu kaikkeen, varsinkin tylsyyteen. Nuo sijaistoiminnotkaan - vaikka ne kuulostaakin lähes normaalilta elämältä - ei kuitenkaan onnistuneet täyttämään kaikkea sitä aikaa mikä netittömyydestä johtuen vapautui ja sitten käytettiin paljon aikaa silkkaan turhanjauhamiseen ja ahistumiseen. 

Hetkeen ei ketään ole otettu yhtä riemulla vastaan kuin wifi-miestä joka tänään tuli fiksaamaan meidän netin. En tiedä mikä siinä sitten loppujen lopuksi oli edes vikana, vähän aikaa tuolta käytävästä kuului akkuporakoneen surinaa ja vähän se kävi kiipeilemässä ulkona katonrajassa ja sitten taas homma pelasi. Ihana rauha on laskeutunut Staermosegårdsvej 38:aan kun jokainen istua töröttää taas oman koneensa äärellä. 

Sen verran tosin poistutaan koneilta, että tänä iltana on Club Retrossa ESN:n järjestämä Welcome Party vaihtareille. Veikkaan että huomenna on mökki täynnä jokseenkin vaisua väkeä. 

2 kommenttia:

  1. Oliko vieroitusoireita kovasti.

    - Äiti

    VastaaPoista
  2. No meinasihan niitä olla, mutta neljännen päivän aamuna en enää ees aukassu tietokonetta toiveikkaana. Sitä alkoi pikkuhiljaa tottua ajatukseen että sitä nettiä ei vaan oo.

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.