perjantai 3. helmikuuta 2012

Soluasumisen riemuja ja muuta jännää

Ensimmäinen viikko Tanskassa vierähti kiihtyvällä tahdilla; ensimmäiset päivät tuntui tosi pitkiltä mutta sitten  yhtäkkiä huomasi että hei, kokonainen viikko on jo hävinnyt johonkin. Mutta niin se arki vaan lähtee pikkuhiljaa muodostumaan ja ennen pitkää jalatkin tottuu pyörällä polkemiseen. Voin kertoa että koivet on tuntuneet melko hyytelömäisiltä varsinkin keskustareissujen jälkeen, sinne tulee matkaa nelisen kilometriä yhteen suuntaan niin johan siinä on tottumattomalle polkemista.

Vähäsen välillä hirvittää polkustella menemään tuolla liikenteen seassa, pikkusen on nimittäin eri meininki kuin kotona Joensuussa. Miun buddy Otilia antoi nyrkkisäännöksi sen, että ajattele samalla tavalla kuin jos olisit autolla liikenteessä. Liikennevalot on joissain risteyksissä samat pyörille ja autoille ja jossain sitten taas on omat valot niin autoille, pyörille kuin jalankulkijoillekin. Melkein joka paikassa pyörille on omat kaistansa, paitsi ihan pienimmillä kaduilla. Yksi tärkeä ero autoihin nähden on tosin se, että pyöräilijä ei saa kääntyä risteyksissä vasempaan autojen mukana, vaan tie on ylitettävä samalla tavalla kuin jalankulkijat. 

Kolmesta kurssista kaksi alkoi tällä viikolla ja professorit vaikuttaa tosi mukavilta ja päteviltä. Ja mikä tärkeintä, itse kurssien sisällöt on sitä lajia että mie oon täällä hykerrellyt innoissani lukulistoille, vaikka ne onkin kilometrin pituisia. Nyt on jo työn alla Robert Penn Warrenin All the King's Men ja kirjastosta pitäis hakea Catcher in the Rye. Loppukeväästä luetaan Jay McInerneyn Bright Lights, Big City. Hehehee.

Tästä alkaa kampus.

Yliopiston pääsisäänkäynti.

Tuolta kun yrität löytää omasi niin onnea.

Heti oikealle pääovesta on kirjakauppa.

Pääovesta suoraan on rappuset, jotka on kiva kiivetä hyytelöisillä jaloilla.

Tänäänkin satoi lunta. Vasemmassa reunassa ikkunasta näkyy kirjaston hyllyjä.
Tuo härveli on miun käsittääkseni kesällä suihkulähde.

Tällä viikolla pidettiin täällä meidän mökissä keskenämme asukaspalaveria ja sovittiin siivoamisesta ynnä muista yhteisistä asioista kun osalla on tuntunut olevan varsinkin tuon siisteyspuolen kanssa ehkä homma vähän hukassa. Jotenkin siinä kävi niin että mie olin se joka keräsi tyypit kasaan ja johti puhetta, ehkä johtuu siitä kun mie oon ilmeisesti talon vanha täti. Se meni ihan hyvin ja kaikki nyökytteli ja oli tyytyväisiä ja seuraavana aamuna kun menin keittiöön, meinas iskeä turhautumisraivo kun siellä oli aivan järkyttävä siivo, pahempi kun kertaakaan aiemmin. Meillä siis majailee täällä seitsemän ihmistä joista viisi on hyvin asiallisia siisteyden ja omien jälkiensä raivaamisen suhteen, mutta sitten on kaksi tyttöä jotka ei ihan hallitse tätä yhteisasumista. Niiden jäljiltä roskat on pitkin keittiön pöytiä, tasot lainehtii vettä ja likaisia astioita ja perunankuoria yms. sälää on pitkin ja poikin. Yritä siinä sit laittaa aamupalaa. Voi turhautuminen. Ja siis  valituksen aiheiden listahan jatkuis tästä vielä Kööpenhaminaan asti jos sille linjalle haluais lähteä mutta todetaan nyt vaan että eivät oo mitään ihanteellisimpia kämppiksiä mutta että eiköhän tässä jotenkin toimeen tulla.

Saatoin eilen myös hairahtua alennusmyyntiin ostoksille. Ruokakaupan vieressä tuolla ostarilla on New Yorker -niminen vaatepuoti ja täällä on tosiaan joka paikassa alen loppurysäykset menossa, niin vähän silleen vahingossa eksyin ovesta sisään ja sitten lähti mukaan sylillinen vaatetta. Mutta kun oli niin halapa! Tiiättehän työ. (L-Häm ainaki tietää.)

Ai niin ja kävin ehkä musiikkikaupassakin. Ihan vähän. Mutta kun löytyi Sofia Coppolan Somewhere -leffa 25kr ja !!!:n Myth Takes -albumi 10kr niin kukaan ei voi kyllä noista tuomita.  

Löytyi sitäkin lämmintä päällepantavaa ettei palellu tuolla Fynnin tuulissa. 
Eilen illalla käytiin Nooran ja Monican kanssa keskustassa moikkaamassa Otiliaa Den SmaglØse -nimisessä kahvilassa. Mentiin keskustaan bussilla kun lunta satoi siihen malliin että pyöräileminen ei olis ollut kauhean kivaa. Sitten kävellä talsittiin reippaina tyttöinä ainakin kilometri oikeaa katua väärään suuntaan ennen kuin todettiin että nyt ollaan muuten vähän ehkä eksyksissä. Loppujen lopuksi se kahvila oli tosi helppo löytää kun vaan osasi kävellä oikeaan suuntaan. :D

Huomenna lähden Monican ja Monican buddyn kanssa kirppiskierrokselle, jei! 

2 kommenttia:

  1. Epistä, mieki tahon New Yorkeriin ja kirppareille!! :D Teehän kivoja löytöjä sieltä ja esittele sit meille, eiks nii?! :) Ja toivotaan, että kämppikset oppii siivoamaan, hyihyi mitä sottapyttyjä!

    -Laura R.-

    VastaaPoista
  2. Mie en ollu edes tietoinen semmosesta brändistä kun New Yorker ennen kun tulin tänne. No, nyt tiedän. Ja se oli kiva puoti se! :D Ja ehdottomasti tulee kuvia kirppislöydöistä! ^^

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.