tiistai 14. helmikuuta 2012

Sulon päivää ja turistihommia

Viikonlopusta on selvitty hengissä ja eilen juhlistin Sulon päivää ihan itsekseni. Tai okei kyllä mie kämppiksillekin tohkeilin vähäsen mutta kun ei ne oikein osanneet reagoida siihen että jotain ihan tuntemattomia bändejä on tulossa jonnekin ihan tuntemattomalle festarille. Tohkeilin sitten Facebookissa kaikille jotka suostui kuuntelemaan ja jotka asiasta jotain ymmärsi.

Sulon päivän juhlaeväät. Nuo mustat hässäkät on jotain rommipallojuttuja.

Eilen illalla hongkongilaiset laittoi meille evästä ja syötiin porukalla ja sitten leikittiin kivasti Aliasta ja muita tutustumishenkisiä juttuja. (Sirkku olis varmasti tykänny.) Tänään päätettiin Monican kanssa lähteä tekemään eka turistireissu keskustaan. Kohteiksi valikoituivat Møntergården ja H.C. Andersenin talo.

Overgade.

Møntergårdenin sisäänkäynti.

Sisäpiha. 

Møntergårdenissa on siis esillä Odensen ja Fynnin alueen historiaa keskiajalta alkaen, mutta minusta kiinnostavinta oli oikeastaan nuo vanhat rakennukset joihin museo on perustettu. Tuo kuvassa vasemmalla oleva punainen talo on rakennettu 1600-luvulla jonkun varakkaan kauppiaan kaupunkiasunnoksi, sen verran sieltä jäi mieleen. 

Møntergårdenin jälkeen pyöräiltiin vähän matkan päähän H.C. Andersenin talon huudeille. Voi olla että tulee valokuvattua samat maisemat vielä aika moneen kertaan ja sitten joka kerta laitan ne kuvat tänne kun siellä vaan on niin kivan näköistä. 




Sisäänkäynti H.C. Andersen -museoon. Vähän on modernimman näköistä touhua.

Tunti tai pari siellä vierähti kun tiirailtiin satusetä Andersenin silinterihattuja ja partaveitsiä vitriineistä ja katseltiin karttoja Andersenin matkoista. Oli muuten kova setä reissaamaan, ei paljon kotona viihtynyt.

Veikkaan, että mie varmaan pääsen kiertämään nämä paikat vielä ainakin pariin otteeseen kunhan vierailijoita alkaa tulla. Mutta en pane pahakseni, kyl mie aina museoissa viihdyn. 

Niin kuin kuvista ehkä muuten voi havaita, täältä on lumet alkaneet haihtua hyvää vauhtia. Kyllähän sitä talvea jo kaksi viikkoa kestikin. Tällä hetkellä täällä on noin asteen verran plussan puolella ja loppuviikoksi on luvannut lämpenevää. Sieltä se kevät tulee! 

4 kommenttia:

  1. Ai sellaisia "Hei olen Outi ja tykkään omenasta!" leikkejä? sama tanskaksi: hej! jeg hedder øuti og jeg synes om æble. Nehän on mun lemppareita. ;)

    VastaaPoista
  2. Kevättä....
    Meillä tuiskuttaa ja on tosi vinkka tuuli.
    Pakkanenkin oli kivempi.

    Äiti

    VastaaPoista
  3. Sirq: No just semmosia. Saatoin nauraa tuolle siun kommentille. :D

    Äiti, melkein vois kuulostaa katkeralta. ^^

    VastaaPoista
  4. kyl mä kato tiiän nää jutut. :D

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.