keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Melkein kesäisiä kuvia Odensesta

Tänään täällä on ollut melkein kesäinen päivä. Aurinko ainakin paistoi, vaikkei ollutkaan mikään hirveän lämmin.  Ja lähtö se vaan lähenee, porukat on kuulemma tällä hetkellä Malmössä ja tulla plopsahtavat Odenseen huomenissa. Mie täällä pyykkiä pyykkäilen ja kamoja pakkailen ja yritän kovasti miettiä, mitä pitäisi ehdottomasti keritä vielä tekemään ennen lähtöä. 

Eilen kävin lopultakin tutustumassa Odensen taidemuseoon ja se oli kyllä kannattava reissu! Pööpöilin siellä parisen tuntia ja inspiroiduin kovasti avaruus-aiheisesta vaihtuvasta näyttelystä. Illalla puolestaan hengattiin viimeistä kertaa Helin, Alexandran ja Elenan kanssa. Oltiin Helin kämpillä ja syötiin salaattia ja nachoja ja parannettiin maailmaa. 

Tänään kävin muuten vain kaupungilla pyöriskelemässä ja ottamassa vielä vähän lisää kuvia. Kohta vois melkein tuntua haikealta, muttei ihan. Sen verran paljon tekee jo mieli päästä jatkamaan matkaa. 

Himmelgåder i Fyns Kunstmuseum. Oli jännä, tykkäsin.

Miun lempimaisema Odensen keskustassa. Tältä se näytti talvella.

Kotimatkan varrella on vaaleanvioletti talo ja ruusuja.

Eilen kävin ensimmäisen kerran tässä SuperBrugsenissa. Ei vaan oo ennen tullut käytyä
vaikka se on ihan kotimatkan varrella. Varmaan siks kun se on väärällä puolella tietä. 

Ostin ehkä hienoimmat ja mukavimmat matkustuspögät ikinä!
Ja Mao-kengät.  

Elenalla ja Alexandralla oli synttärit kuun alussa, väsäsin hienot paketit tytöille
Tanskan malliin.

Tytöt toi Helille unikoita tien varresta. Aww. 

Mie en kestä kun Odense on vieläkin vaan niin nätti. 

...niin nätti.

...Niin pirun nätti.

Keskustan pyöräilijälaskuri. Tänään 2947 (paitsi että tätä kuvaa ottaessa siitä
porhalsi jo ainakin kolme lisää), tänä vuonna 603 152. 

Turisti-info.

Ja taas löytyi vahingossa musiikkia. Tällä kertaa jatsia. 

4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Se oli kyllä todella ainutlaatuinen kaupunki, niin kaunis ja hyvin pidetty JA pyöräilijäystävällinen!:D Voidaan joskus lähteä yhdessä sinne käymään taas.^^

    Kivaa, kohta jatkuu matka! Me täällä sua odotellaan. Ja mie sieppasin kirastolta tämän kesän kesäteatteriaikataulut ja infot sun muut hässäkät ja sieltä jo pari mukavaa esitystä löytyi! Et päästään niitäkin suunnittelemaan!<3

    VastaaPoista
  2. Jooooo uudestaan uudestaan! ^^

    Ehanata kesäteatteriiinnn! Ja torikirppiiisss (myyn kaiken! :D) ja kesä ja tori ja jäätelö ja herne ja mansikka ja Rokki ja Joensuu jajajaja. Kotiinnn kotiinnn hihihi^^ (Ei sillä että mitenkään oisin jo lähtökuopissa tai mitään. :P)

    VastaaPoista
  3. Vähiin kyllä käy sulla aika Tanskassa! Tervetuloa kovasti takasin tänne Koti-Suomeen! :)

    Laura R.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, on kyllä ihanaa päästä kotiin! :)

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.