Kerteminde biitsi

Olin jo pitemmän aikaa miettinyt että pitäisi tehdä retki Kerteminden hiekkarannalle ja eilen päätin että nyt tai ei koskaan! Lähtipä kavereita mukaan tahi ei. Ja eihän niitä lähtenyt, mikä ei sinänsä yllättänyt yhtään. Toisaalta en ollut edes erityisemmin pahoillani, yksinään on niin paljon helpompaa retkeillä. 

Näytä Kerteminde suuremmalla kartalla


Sulloin rantakamppeet ja evästä reppuun ja tein jokseenkin epämukavan bussimatkan Kertemindeen. Matkaa tulee noin 20 kilometriä ja sen pitäisi kestää ehkä puoli tuntia, mutta tietyömaiden sun muiden tekijöiden takia se vei reilut kolme varttia. Bussi oli tupaten täynnä (kaikki muutkin menossa rannalle) ja voin kertoa että oli melko lämmin. 

Kertemindeen asti päästyä ei itse tarvinnut paljon miettiä, mihin suuntaan pitäisi lähteä että löytää rannan. Riitti kun seurasin ihmisvirtaa joka oli pukeutunut selvästi rannalle menoa varten ja ta-daa, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä linja-autoasemalta alkoi pitkä ja valkoinen hiekkaranta. 

Ja siellä oli kansaa! Ja ne ui. O_o Voin kertoa, että Storebæltin vesi ei ollut mitään linnunmaitoa, ja siellä lapset ja aikuiset silti polskutteli tyytyväisinä. Hurjat. Tosin alkuiltapäivästä kun kahlasin rantavedessä, se oli paikoitellen melkein mukavan tuntuista kun aurinko oli lämmittänyt sitä koko aamupäivän. Illalla kun olin lähdössä kotiin, ei kyllä tarvinnut kahlata enää! Vuorovesi oli tuonut selältä niin järkyttävän kylmää vettä etten ihmetellyt ollenkaan sitä että kukaan ei ollut enää uimassa. 

Merilevä ja kirkas vesi. 

Rapu. Död. 

Itse en edes kuvitellut uivani, mutta kahlailin rantavedessä vähän yli puolet rannan pituudesta (joka on reilu kilometri) ja väistelin roiskuttelevia lapsia ja pahimpia leväkeskittymiä. Se oli taktinen liike, sillä rannan alkupäässä oli hirveä ruuhka ja jäätelökioskeilla kilometrin pituiset jonot. Kun kahlasin kauemmas, löytyi rannan tuntumasta kioski jolla ei ollut jonoa juuri ollenkaan. Ostin kalliin ja surullisen pienen jäätelön (1 hyvin pieni pallo 21 kruunua) mutta oli se hyvää, nomnom. Itse jäätelön lisäksi kioskin setä työnsi siihen jotain kummaa valkoista juttua, jonka diagnosoin jonkinlaiseksi vaahtokarkkitahnaksi. Hyvin jännä. 

Jäätelön jälkeen asemoin kamppeeni hiekalle ja onnittelin itseäni siitä, että tajusin ottaa sateenvarjoni mukaan. Teki rannalla köllöttelystä huomattavasti mukavampaa, kun aurinko ei tillottanut suoraan silmiin kun yritti lukea. Tosin tuuli aiheutti sen, että ennenpitkää oli hiekkaa silmissä ja suussa ja huivin alla ja repussa ja joka paikassa. Ihana hiekka. 

Tästä jäätelöstä ei ole vielä syöty yhtään, saanette siis
käsityksen sen yhden pallon pienuudesta.  Se hukkuu
jonnekin tuonne vohvelin sisään. 

Rannoissa on aina yksi vika. Hiekka. 

Mutta täällä oli hiekan lisäksi simpukankuoria. Sikana.

Iltaan mennessä rannalle oli ilmestynyt paljon hienoja hiekkalinnoja.

Pew pew. 

Kotiinlähdön olin suunnitellut kello kuuden bussiin, mutta kuinka ollakaan, niin oli moni muukin. Sen verran moni, että minä ja melko moni muu jäi pysäkille kun kyseinen bussi kaarsi tiehensä täpötäynnä matkustajia. Itse mahduin onneksi seuraavaan bussiin, mutta melko moni jäi vieläkin pysäkille odottamaan. Tein itselleni henkisen muistilapun että jos vain mahdollista, toiste kannattaa mennä Kertemindeen arkipäivänä. Eilinenhän oli täällä pyhäpäivä, näillä helluntai on ilmeisesti jotenkin kaksiosainen, on Pinsedag ja 2. Pinsedag. Näin ainakin kalenteri kertoi. 

Rantavedessä kahlaillessa ja simpukankuoria kerätessä oli koko ajan sellainen olo että ihan kuin olisi ulkomailla. Sitten piti muistuttaa itseään että niin, sitä muuten ollaan ulkomailla. Tämän saman ajatuksenvaihdon olen saattanut käydä itseni kanssa muutamaankin otteeseen ja aina se on jotenkin yhtä hämmentävää.