torstai 19. huhtikuuta 2012

Den Fynske Landsbyn

Tänään oli harvinaisen kaunis ja lämmin sää, joten päätin hyödyntää sen tutustumalla Fynnin maalaiskylään (Den Fynske Landsbyn / Funen Village). Sain mukaan Monican ja Ianin, eikä tyttöjä tarvinnut edes ihmeemmin houkutella. 

Den Fynske Landsbyn muistuttaa hyvin paljon kotoista Pielisen museota (terveisiä vaan!). Kyseessä on siis Fynnin saaren maalaiselämää 1800-luvulla esittelevä ulkoilmamuseo, jonka alueelta löytyy muun muassa hollantilaismallinen tuulimylly, vesimylly, koulu, pappila sekä maatalojen pihapiirejä. Museon alueella on myös kotieläimiä: vuohia, kanoja, sikoja, hanhia, lehmiä, hevosia ja lampaita. 

(Jos kiinnostaa, niin tuolla voi käydä tutustumassa museon alueeseen ja rakennuksiin tarkemminkin.) 

Reilut kolme tuntia meillä vierähti ihan sujuvasti maalaiskylää ihmetellessä ja olis varmaan mennyt pidempäänkin, mutta sulkemisaika pääsi yllättämään kun päästiin liikkeelle vasta iltapäivän puolella. Harvinaisen mukava oli kierrellä kun aktiivisin turistiaika ei ole täällä vielä päässyt käyntiin ja koko museon alueella oli meidän lisäksi ehkä pari-kolme muuta porukkaa.

Saa muuten huutaa hep jos joku kevään ja kesän vierailijoista tahtoo käydä tuolla, mie oon ihan valmis lähtemään uudestaan! 


Kuninkaallinen krouvi

Krouvin kammari

Baaritiski


Katonkorjausmateriaaleja

Kattoremppa meneillään. 

Koulussakin käytiin.

Aina oon kiltti oppilas ollu.

Hullu musta ankka. Se juoksi ensin meitä kohti ja huusi hirveästi. Sitten
se teki täyskäännöksen ja lähti juoksemaan pakoon. Ja huusi hirveästi.

Musta pässi, komeat sarvet. Aina kun pysähdyttiin kilejä ihailemaan, se kömpi
esiin tarkastamaan tilanteen.

Sepänpaja.

Liekö 1800-luvulta peräisin tämäkin museoesine. (Muut elukat on kyllä eläviä,
tää on täytetty.)

Kalossimaakarin puoti.
Tiinulle terveisiä. ^^ Olin kyllä hepoista ihan innoissani,
ne oli vielä harvinaisen seurallisia tyyppejä.

Tämä kaveri saattaa olla jo vähän vanha. 


Ihan kun en olis ennen lehmää nähny.

Tipo

Pappilan puutarha

Pappila

Tuulimylly ja hevoset pellonmuokkaustöissä.
Maalaistalon sisäpiha

Maalaistalon makuukomerot. Kätevää, mihin sitä makuuhuonetta muka tarvii.
Komero riittää. 

Lammaksia!


En tiedä teistä mutta miun piti tuijottaa tätä kuvaa pitkään ennen kuin tajusin
mitä se esittää. Mutta sehän yrittää sanoa että evästauon aika! Jei!

Täällä ollessa sitä on jotenkin omaksunut tämän evästelykulttuurin.
Aina pitää olla eväät mukana! Ja mitä enempi, sen parempi.



6 kommenttia:

  1. Kivaa kun tuli kaksi postausta lyhyellä välillä! :) Ja huiput makuukomerot! :D

    Terkkuja!
    Laura R.

    VastaaPoista
  2. Joo, mie totesin että parempi jakaa saman tien kahteen eri tekstiin nuo asiat, kun muuten olis tullut kilometrin pituinen postaus taas. :P Ja piti koettaa ottaa vähän kiinni, kun huomasin että viimeksi olin sunnuntaina viitsinyt mitään kirjotella niin asioita ja kuvia ehti jo kertyä. :)

    Nuo makuukomerot oli kyllä jänniä, ihmiset vaan on entivanhaan olleet niin paljon pienempiä että miekään en varmaan ois mahtunu tommoseen nukkumaan. :D

    VastaaPoista
  3. AAaaaaWW! Ihanan näköistä! :)
    Tiinu

    VastaaPoista
  4. Huh huh mitkä eväkset typyllä mukana!<3 Tommoset sit meillekin aina kun mennään jonnekin!:D Ja siis mulla HETI heräs mielenkiinto tuohon kylään ja kun kerroin tästä Antille niin se sanoi että no me varmaan sit mennään sinne.:D Eli laitetaan ainakin meidän kohdalla harkintaan.:) (Siis onpa aika hianot oltavat jos vertaa näihin suomenoloihin lol)

    Kivaa että sulla oli kiva päivä!^^

    VastaaPoista
  5. Täällä eväsretkeily on kuuminta hottia, varsinkin syystä että noissa nähtävyysmestoissa syöminen on yleensä järkyttävän hintaista touhua. Mutta joo, mie väsään teille aina smörrebrödit ja varaan pillimehut messiin! Ja juu, niin mie vähän aattelinkin että teitä saattaa ainaki kiinnostaa käydä tuolla. Anttikin voi vaikka rapsutella possuja jos alkaa vanhat möksät tympiä. :D

    Miekin tuumin kun tuolla kateltiin ympäriinsä että no vitsi, sillon kun Tanskassa on ollu jo näin hienon näköstä niin Suomessa on vielä möngitty jossain mutakuopassa. :D No ehkä ei ihan mut melkein.

    VastaaPoista

Onko ikävä, tuliko asiaa? Kerro kaikki.